Ehdollinen vankeusrangaistus on pitkään ollut keskeisessä asemassa rikosoikeudellisessa järjestelmässämme ja se on säilyttänyt asemansa hyvin. Ehdollisen vankeuden tarkoituksena on toimia vakavana varoituksena rikoksentekijälle. Rangaistuksen täytäntöönpano riippuu siitä, jatkaako tuomittu rikosten tekemistä hänelle asetettuna koeaikana. Ehdollisen vankeuden kriminaalipoliittisena perusteluna on erityisesti tieto ehdottoman vankeusrangaistuksen monentyyppisistä haittavaikutuksista.
Norjan järjestelmästä vertailussa piirtyvä kuva muistuttaa Ruotsin kohdalla tehtyjä yleishavaintoja. Ehdollinen tuomio määrätään kuitenkin Suomen tavoin tietyn mittaiseksi, mutta siihen voidaan liittää ehdoton osuus. Ehdollisen kanssa samaan aikaan tuomittavan ehdottoman vankeuden osalle ei ole säädetty enimmäispituutta, toisin kuin yhdyskuntarangaistuksen osana erityisistä syistä tuomittavalle ehdottomalle vankeudelle.
Esityksessä ehdotetaan valvonnan mahdollisuutta myös tilanteissa, joissa ehdolliseen vankeuteen tuomittavalla ei ole rikostaustaa. Esitystä valmisteltaessa on keskusteltu erityisesti siitä, tulisiko valvonta voida tuomita oheisseuraamukseksi myös tapauksissa, joissa on kyse ensimmäisestä, käytännössä pitkästä ehdollisesta vankeusrangaistuksesta. Kysymys nousi esille myös oheisseuraamuksia selvittäneen työryhmän ehdotusten saamassa lausuntopalautteessa. Yksi esimerkki valvonnan tarpeesta olisi tilanne, jossa väkivalta- tai seksuaalirikoksesta ensikertaiselle tekijälle tuomitaan ehdollista vankeutta, ja rangaistukselle olisi perusteltua saada nykyistä konkreettisempaa sisältöä. Myös huumausainerikokset voivat olla sellaisia, että syytetyn määrääminen valvontaan ehdollisen vankeuden yhteydessä on tarkoituksenmukaista jo ensimmäisessä tuomiossa. Valvonnalla saattaa myös olla enemmän tavoiteltua vaikutusta ensi kertaa rikokseen syyllistyneellä kuin jo taparikollisuuteen ajautuneella syytetyllä. Näistä syistä esityksessä ehdotetaan valvontaan määräämisen mahdollisuutta myös ensimmäistä kertaa rikokseen syyllistyneelle, jos tuomittava ehdollinen vankeus on vähintään kahdeksan kuukauden pituinen.
Tarkkojen kustannusvaikutusten esittäminen on vaikeata, koska kyse on uudesta seuraamusmuodosta, jonka käyttäminen jää tuomioistuinten harkittavaksi. Tuomitsemiskäytännön vakiintuminen kestää kokemusten mukaan joitakin vuosia, joten uudistuksen lopullinen kustannusarvio nähdään vasta siirtymäkauden jälkeen. Esityksestä aiheutuvat kustannukset katetaan valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvion mukaisten määrärahojen puitteissa.
Tältä pohjalta voidaan kysyä, tulisiko aikuisten valvontaa koskevan rikoslain säännöksen sisältää ehdollisen vankeuden riittämättömyyttä rangaistuksena koskevia elementtejä – kuten muissa aikuisia koskevissa oheisseuraamuksissa rikoslain 6 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan – vai painottua erityisestävästi, kuten nuorten valvontaa koskeva rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentti. Kysymys liittyy olennaisesti myös siihen, mihin kohderyhmään valvonnan tarvetta voisi erityisesti liittyä ja mikä olisi valvonnan sisältö. Se liittyy niin ikään tärkeään kysymykseen valvonnan ja sen soveltamisalan suhteista muihin seuraamusvaihtoehtoihin. Estettä ei olisi myöskään yhdistää rangaistuksen tavoitteita koskevia näkökulmia kyseisessä säännöksessä.
Myös valvontaseuraamukseen johtamattomat seuraamusselvitykset on otettava arviossa huomioon. Jos tällaisia olisi vuosittain yhtä paljon kuin valvontaan johtavia selvityksiä eli 800, kustannukset näistä olisivat enimmillään 800 x 644 eli 515 200 euroa.
Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain ehdollisen vankeusrangaistuksen oheisseuraamuksia koskevaa järjestelmää täydennetään säätämällä rikoksen 21 vuotta täyttäneenä tehneille uudeksi oheisseuraamukseksi valvonta. Rikoksen 21 vuotta täyttäneenä tehnyt voitaisiin tuomita ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi, jos tämä olisi tekijän aikaisempi rikollisuus, hänen henkilökohtaiset olonsa ja rikokseen johtaneet seikat huomioon ottaen tarpeen uusien rikosten ehkäisemiseksi. Valvontaan voitaisiin tuomita myös sillä perusteella, että ehdollista vankeutta yksinään olisi pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta.